Skip to content

Marskin Marssi 29.8.2021

Marskin Marssi on Mikkelin Reserviläisten järjestämä perinteinen koko perheen maanpuolustushenkinen ja ilmainen ulkoilutapahtuma. Edellinen kerta 25.8.2019 oli jo järjestyksessään 21.

Ajankohta

la 28.8. - la 28.8.2021

Paikka

Tyrjäntie, 50150 Mikkeli

Kanttiinin kautta

Marskin marssista on muodostunut Etelä-Savon Aluetoimiston ja yhteistyökumppaneiden kanssa järjestettävä vuotuinen liikunnallinen koko perheen maapuolustustapahtuma, joka keräsi vuonna 2019 noin 1400 osallistujaa ja lisäksi noin 70 toimitsijaa. Marssin pääteemana oli kokonaisturvallisuus. Rasteilla oli erilaisia pienimuotoisia toimintanäytöksiä teemaan liittyen. Marssi toteutettiin laajassa yhteistyössä Etelä-Savon alueen maanpuolustusjärjestöjen kanssa.

Esittelyssä muun muassa Puolustusvoimien kalustoa ja mahdollisuus aktiviteetteihin lähtöalueella. Lisäksi tarjolla on hernekeittoa Mikkelin Reserviläisten kenttäkeittimestä ja mukana olivat myös Sotilaskoti ja Maanpuolustusnaiset maittavine tarjottavineen. Hevosenkengän heittoa

Marssilla kuljetaan maastoreittiä, jonka pituus on n. 2km. Yhdistysten rastien lisäksi reitillä oli mm. Puolustusvoimien Pasi-miehistönkuljetusajoneuvo, joka ajelutti yleisöä. Reitti myötäilee Karkialammen liikuntareittiä. Reitillä pystyy liikkumaan lastenvaunujen kanssa, polkupyörällä sekä jalkaisin.